Satuja

Metsänväen joulu 24.12.

Metsän eläimet olivat kokoontuneet viettämään joulua suurten kuusten siimekseen. Kaikki olivat paikalla ja odottivat innolla joulua. Niillä oli joulurauha ja keskenään hyvä sopu.

Kuusten ympäröimällä aukealla oli orava, karhu, susi, myyrä, ilves, naali, jänis ja kaikki talvilinnut, punatulkut, talitiaiset, keltasirkut sekä harakka ja varis. Moni eläin oli tullut metsänväen yhteiseen joulunviettoon perheensä kanssa, mutta oli joitakin saapunut paikalle ypöyksinkin. Pöllö tarkkaili näkymää kotikuusestaan.

Hirvi katsoi talviasuista metsänväkeä hieman kauempaa sen takia, että arimmat eläimet uskaltautuisivat kuusen ympärille. Metsähiiri sujahti hirven takajalkojen lomasta poikasineen odottamaan joulupukkia.

Joulupöytä oli katettu puiden siimekseen. Siinä oli kinkku, perunoita, suolalohta, rosollia, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa ja lasipurkeissa suutarinlohta ja silliä. Pöydän keskellä seisoi kolmijalkainen punainen kynttelikkö valkoisin kynttilöin.

Lautaset oli pinottu korkeaksi kasaksi valkoisen liinan peittämän joulupöydän päähän. Juomakipot olivat pahkakuppeja, jotka ne täyttivät mallasjuomalla.Eläimet eivät tarvitse ruokailuvälineitä, koska ne ovat tottuneet syömään sormin. Vieläpä ilman lautasliinaa, koska ne voivat nuolaista käpälänsä, jos niihin ruokaa tarttuu.

Jälkiruokapöydässä oli riisipuuroa, luumukiisseliä sekä kahvia ja torttuja. Joulupukkikaan ei unohda yhtä, puuromantelia! Joku saa sen syödäkseen ja se on taikaa.

Pikku juttu Korvatunturilta 23.12.

Ennen joulua kerron tontuille joulusatuja, kun ne eivät millään jaksaisi odottaa lahjoja. Niitä naurattaa ihan kippurassa, kun kerron nähneeni metsän reunassa jotain punaista ja, että siellä oli varmasti tonttuja. Ne katselevat minua ja muoria hyvin epäuskoisina.

– Näitkö ihan tosissaan punaista?

– Siellä kuusien lomassa vain vilahti ja niillä oli mukanaan lahjakääröjä.

– Kuuluiko mitään ääniä?

– Kuului kulkusten helinää.

Metsän eläimetkin olivat kokoontuneet sinne, mutta sehän onkin toinen satu.

Kirj. Joulupukki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s